Kaivola

Kaivolan perinnetila sijaitsee idyllisessä maalaismaisemassa kaivola_opastus.jpg
Päijät-Hämeessä Villähteen Montarissa.
Tila siirrettiin Villähteen Haravakylästä
isojaon yhteydessä v. 1904 sen nykyiselle paikalle.
Kaivolan tilalla on harjoitettu sekä maa- että metsätaloutta.
Tilalla on ollut aikaisemmin myös karjaa ja hevosia.
Vuodesta 1904 lähtien tila on ollut Mäkisen suvun hallussa.

Tilan omistajille, Jarmo Mäkiselle  ja hänen vaimolleen
Auli Jyllinvuori-Mäkiselle
vanhan kunnioittaminen sekä isänmaallisuus ovat erityisen tärkeitä asioita.
He molemmat kuuluvat paikallisiin maanpuolustusjärjestöihin. 

Tällä hetkellä omistajat harjoittavat tilalla 
peltojen viljelystä sekä metsänhoitoa.
Lisäksi he pitävät kunnossa  tilan vanhoja rakennuksia,
joissa on esillä vanhoja esineitä, työkaluja, astioita yms,
jotka kertovat entisajan elämästä ja omavaraisesta elämäntavasta. 
Myös uudempaa "retroa" 70-luvulta on nähtävillä.

Willa Fantti on tilan emännän harrastus, joka käsittää                                             
yli 6000 norsuhahmoa 7:ssä rakennuksessa 
ja kokoelma lisääntyy jatkuvasti.                                                                               

kioskifantti_copy.jpg
vahti.jpg

 
AJANKOHTAISTA:

Willa Fantissa uutta lapsille:

          Fantti-keinu (kuva)
          Fantti-liukumäki (kuva)

Aukiolo-ajat, myös KESÄKAHVILA
         1.5. - 30.9.2012:

tiistai, torstai ja sunnuntai
klo 12.00 -18.00
muina aikoina sopimuksen mukaan


Kaivolan perinnetilan ohjelmallinen lauantai
Nastola-viikolla 5.5.2012 klo 12.00 - 16.00

Kaivolan perinnetilan avajaisissa 2.5.2009 oli vieraana mm.
Willa Fantin suojelijaksi lupautunut
Indonesian suurlähettiläs Harry Purwanto.

kuvia
Joululahjoja Indonesian suurlähetystöstä jouluna 2010

Indonesian suurlähettiläsparin vierailu 12.10.2010


Kaivolan kesän avajaiset 2.5.2010
ja kuntalaisten vierailu

Kiitoskirje

Kuvia avajaisistaherkullisia_leivonnaisia.jpg

Aulin ja Jarmon vierailu Indonesian suurlähetystöön

JarmonJuhla


Kaivolan perinnetiloja voi vuokrata myös kokoustiloiksi.

Perinnetalon tupa/sali: alkaen 60 € + alv
Fanttilan kokoustila:     alkaen 50 € + alv
(Kahvitus ja tilan esittely eivät sisälly hintaan)



TELTTA vuokrattavana pienimuotoisiin tilaisuuksiin! 

Kuvat valokuvaaja Ulla Saloniemi

pihapiiri.jpg

Vanhaa pihapiiriä

 

 

navetta_vaja.jpg

vanha navetta/vaja

 

rekivaja.jpg

"rekivaja"

 

aitta_ulkoa_pieni.jpg

ulkovaja_pieni.jpg

                 vanha aitta                                                                     rekiaitan kulmilta